Helppokäyttöinen

Tekstin koko
Rivinväli
Kontrasti
Muut vaihtoehdot
Näyttelyt

ÜLO SOOSTER. VANKILA JA RAKKAUS

03.03.2024-22.06.24

Ülo Ilmar Soosterin (1924–1970) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta, ja näyttely käynnistää taiteilijan juhlavuoden tapahtumasarjan. Sooster on eräs virolaisen ja neuvostoliittolaisen modernismin tunnetuimpia nimiä.


Näyttely ”Ülo Sooster. Vankila ja rakkaus” on Sooster Foundationin ja Viron historiallisen museon yhteinen hanke, jossa esitellään taiteilijan uran alkuvaiheita. Erityisesti seuraavat paikat olivat käänteentekeviä taiteilijan elämässä: Hiidenmaa (koti), Tartto (Tarton valtiollinen taideinstituutti) ja Karaganda (vankileiri). Kaikki nämä paikat näkyvät myös Soosterin maalauksissa ja grafiikassa. Näyttelyssä tutustutaan Soosterin Hiidenmaan saarelta kotoisin olleeseen lahjakkaaseen perheeseen, Tarton taideinstituuttiin 1940-luvulla sekä myös Soosterin opiskelutovereihin.
Näyttelyn päättävät Soosterin vankileirillä tekemät työt. Gulag ja rakkaus ovat näyttelyn johtavia teemoja. Ülo Sooster pidätettiin vuonna 1949 yhdessä hänen viiden taiteilijaystävänsä kanssa. Sooster oli Karagandan vankileirillä yhteensä seitsemän pitkää vuotta, joskin näihin vuosiin mahtui myös hiukan iloa, sillä Sooster tapasi vankileirillä elämänsä rakkauden ja tulevan vaimonsa Lidia Serhin.

”Ülo Sooster Vankila ja rakkaus” esittelee ja kertoo lahjakkuuden voimasta, rakkaudesta ja vapaudenkaipuusta. Näyttely valottaa myös sitä, mitä menneestä voi oppia. Näyttely tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden katsella myös Soosterin vankileirillä tekemiä piirustuksia, jotka ovat nykyään Soosterin perheen hallussa, sekä myös taiteilijan maalauksia ja grafiikkaa Viron taidemuseon, Tarton taidemuseon, Hiidenmaan taidemuseon ja Viron taideakatemian kokoelmista sekä myös yksityiskokoelmista. Näyttelyssä on esillä myös harvinaisia valokuvia ja asiakirjoja arkistojen kätköistä.

Näyttely ”Ülo Sooster. Vankila ja rakkaus” on avoinna Suurkillan talossa (Pikk 17, Tallinna) 8. maaliskuuta – 22. kesäkuuta 2024. Näyttelyn yhteydessä järjestetään opastettuja kierroksia sekä luentoja.

Kuraattorit: Tenno Pent Sooster ja Ksenija Remezova
Arkkitehtoninen toteutus: Vitali Valtanen
Graafinen suunnittelu: Julia Valtanen
Projektipäälliköt: Mikhail Ayvazov (Sooster Foundation SA) ja Kristi Leps (Viron historiallinen museo)
Sponsorit: Sooster Foundation SA, Eesti Kultuurkapital/Viron kulttuurirahasto