TUTTU VAI TUNTEMATON? MONIKANSALLINEN VIRO

Euroopassa erilaiset kielet, kansat ja uskonnot ovat aina eläneet rinnakkain ja myös sekoittuneet. 1800-luvun puolivälissä kansallisaatteesta tuli polttava kysymys useissa silloisissa monikansallisissa suurmaissa. Erityisesti monikielisen imperiumin hallitseminen aiheutti tuolloin päänvaivaa.

Euroopan poliittinen kartta mullistui ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Suurvaltojen tilalle tuli useita pieniä kansallisvaltioita. Kaikki nämä maat olivat kuitenkin monikansallisia, koska valtionrajoja on mahdotonta vetää niin, että jokaiseen maahan jää vain yksi kansallisuus.

Jokaisella kansalla on oma tarinansa, johon liittyy usein myös vastakkainasetteluja jonkin toisen kansan kanssa, tietoisuus omista tarpeista sekä vakaa usko oikeudesta omiin historiallisiin maa-alueisiin. Näiden uusien maiden kansallisen enemmistön pyrkimys käyttää omia oikeuksiaan johti kuitenkin väistämättä vähemmistökansojen etujen ja oikeuksien huomiotta jättämiseen.

Kulttuuriautonomia oli eräs ratkaisu tähän ongelmaan sekä suurvalloissa että pienemmissä kansallisvaltioissa. Kulttuuriautonomian ytimessä on ajatus siitä, että eri kansallisuuksien tulisi saada päättää omasta kulttuurielämästään sekä koulutuksestaan, kun taas suuremmat poliittiset päätökset tulisi tehdä yhdessä.

Tätä periaatetta noudatettiin myös Viron parlamentin vuonna 1925 hyväksymässä eri kansallisuuksille kulttuuriautonomian antaneessa laissa, joka oli voimassa kesällä 1940 alkaneeseen Neuvostoliiton miehitykseen saakka.

Lain hyväksymisestä tuli hiljattain kuluneeksi sata vuotta, ja tässä näyttelyssä tarkastellaan Viron monikansallista historiaa ja siihen liittyvää yhteiskuntajärjestystä sekä vähemmistökansojen oikeuksia.