Helppokäyttöinen

Tekstin koko
Rivinväli
Kontrasti
Muut vaihtoehdot
Näyttelyt

OTTO YKSI

Elokuvamuseon ensimmäinen kiinteä näyttely ”Duubel ÜKS” (Otto YKSI) esittelee koko elokuvanteon prosessin yksityiskohtia myöten ja kertoo elokuvien teon ja tekijöiden salaisuuksista.

 Näyttelyssä kuljetaan elokuvateon eri vaiheiden kautta ikään kuin kameroiden taakse jäävässä maailmassa – voit tutustua lukuisten virolaisten elokuvantekijöiden ja näyttelijöiden tarinoihin, hypätä mukaan elokuvamusiikin junaan, kävellä pitkin ensi-iltasaliin johtavaa punaista mattoa ja tutkia kriitikoiden elokuvakammiota. Maailmankartalta näkee virolaisen elokuvan yhteydet kansainväliseen areenaan.


ILLUUSIOIDEN HUONE
Näyttelyn ”Duubel ÜKS” (Otto YKSI) toisessa kerroksessa on maaginen illuusioiden huone, jossa elokuvan syntykaudelta, 1800-luvulta, peräisin olevat koneet kutsuvat kävijää tutkimaan ja kokeilemaan, miten liikkuvat kuvat syntyivät kameroiden keksimistä edeltävänä aikana.



GREEN SCREEN STUDIO
Nk. green screen -studiossa voi jokainen halukas kuvata itsestään videon astumalla mukaan johonkin enemmän tai vähemmän tunnetun virolaisen elokuvan otokseen.